"3.2. Sudet pelotellaan Satakunnassa pihoilta paukkupatruunoilla. Euran Hinnerjoella ja Honkilahdella liikkuvat sudet aiotaan pelottaa ihmisten ilmoilta paukkupatruunoita ampuen. Komisario Hans Vuoti kertoo Rauman poliisille tulleen useita yhteydenottoja Honkilahdella ja Hinnerjoella liikkuvista susista. Susien ei tiedetä lähestyneen ihmisiä, mutta talojen pihoilla on käynyt yksittäisiä eläimiä. Satakunnan riistanhoitopiirin alueella on arvioitu olevan yksi susipariskunta ja sen kahdeksan jälkeläistä. Pihoilla sudet ovat alkaneet vierailla vasta tämän talven aikana, ilmeisesti marraskuusta alkaen. Vuoti kertoo, että poliisin ja riistanhoitopiirin neuvonpidossa on sovittu, että pihoille tulevia susia aletaan häätää voimakasta ääntä tuottavilla laitteilla kuten äänitorvilla, paukkupatruunoilla tai muilla vaarattomilla välineillä. Rauhanomaiseen ratkaisuun on päädytty, koska susista ei ole yhdessäkään kohtaamistilanteessa ollut vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Karkottamistoimet katsotaan kuitenkin tarpeellisiksi, jotta sudet eivät tulisi ihmisläheisiksi. - Honkilahti-Hinnerjoen susiongelma pyritään hoitamaan muun poliisitoiminnan tapaan vähimmällä haitalla ja lievimmillä keinoilla. Vuoti korostaa, ettei Rauman kihlakunnan alueella ole annettu yhdellekään sudelle tappotuomiota poliisilain 25. pykälän nojalla. Mynämäellä on tehty toisin. Siellä Laajoen kylänraitilla useita kertoja nähty susi on päätetty ampua vaaraa aiheuttavana. Suden tiedetään siellä muun muassa lähestyneen bussipysäkillä seissyttä koulupoikaa. (3.2.2007 Jorma Pihlava)"
Eihän niitä Hirviäkään ammuta kun kotikulmille tulevat vaikka tappavat tuhansia ihmisiä vuodessa sudet eivät yhtäkään...ja kun joku koira tai muu koti eläin raadellaan niin johan on ajojahti pystyssä "häirintyynen" suden perässä...mutta on se parempi ampua paukku patruunoita kuin oikeita hauleja.