Eläkkeen ansaitsemisella ja kuntoutuksella ei ole mitään tekemistä keskenään.
Eläke ansaitaan tehtyjen työvuosien ja ansioiden mukaan - kuntoutusta voi saada jos haluaa - tai olla haluamatta. Ei se eläkkeen määrään vaikuta millään tavoin.
Jos vaikuttaisi, olisin juossut jo kaikki Kerimäen kuntoutukset läpi! Ja kuntoustuet ovat määrältään niin pieniä, että eivät ne vaikuta tulevan eläkkeen määrään.
Paitsi tapauksissa, että ei ole työelämässä, mutta se onkin toisenlainen tilanne.
Vaikka en vielä eläkkeelle pääsekään, tiedän jo nyt tulevan eläkkeeni määrän, olenhan sitä kysellyt.
Mutta vaikka olisin kuinka kuntoutunut tai en olisi kuntoutunut, ei sillä eläkkeen määrää lasketa.