Olen luvalla saanut kopioida erään ystäväni ystävän..kirjoituksen..joka kertoo aika paljon..meistä...
![[:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif "Hymyilee")
"Olen hyvin onnekas eläinrakas ihminen. Olen saanut elää eläin rinnallani
> oikeastaan koko elämäni. Olen saanut elää aidon rikasta elämää, johon
> kuuluvat suuret tunteet. Iloa, surua, riemua, onnea, huolta, hätää,
> kiitollisuutta ja erityisesti rakkautta. Rikkaan elämän vastakohta on
> tylsyys eli tunteiden puutostila. Kaksi vuotta - suruajan - olen elänyt
> ilman eläintä joten tiedän myös millaista sellainen elämä on. Minulle se
> oli
> tylsää, tyhjää, tarkoituksetonta ja itsekeskeistä.
> Entäpä kun koittaa hetki, että jään jälleen yksin? Tuleeko minulle uusi
> perheenjäsen? Ja jos niin milloin? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ole
> vastauksia eikä siten yhtä yleispätevää neuvoakaan. Ei ole normitapaa
> surra
> tai kaivata. Ei ole olemassa normiaikaa surulle. Etkä voi tietää miten
> tulet
> aikanaan kohtaamaan edessä olevat surusi ja missä aikataulussa voimasi
> palautuvat niin, että kykenet ottamaan vastuun uudesta eläimestä. Mutta
> sen
> tiedän, ettei eläinrakas ihminen ole kokonainen ilman eläimiä ympärillään.
> Eläimet tekevät elämästä rikkaan, täydellisen. Eläinrakas ihminen haluaa
> elää, olla ja viettää aikansa eläinten kanssa. Meidän eläimellistä elämää
> viettävien keskuudessa onkin lentävänä lauseena: Silloin kun minulle oli
> vielä elämää... (=elämäni ennen eläimiä). Tämä lausahdus on siis
> sisäpiirihuumoria ihmisistä, joiden mielestä eläinten omistajat elävät
> tylsää elämää kun eivät voi vapaasti tulla ja mennä. Eli että eläinten
> omistajilla ei ole elämää sillä eläimet rajoittavat kaiken kivan
> tekemisen.
> Mitä mieltä olette eläimellistä elämää viettävät kohtalotoverini? Onko
> elämämme väritöntä, sisältököyhää ja epäsosiaalista? Suorastaan
> säälittävää?"
