Tää on surullinen, koska koira kuolee lopussa. Mutta en usko, että on niin surullinen, etteikö tätä kestäisi lukea. Mutta tässä on varoitusta kevään varalle.
Aikoinaan, kun mun rakas Mammi oli nuori, hällä oli samanikäinen cairnikaveri, pikkuinen poika, olivat alle vuoden vanhoja. Ja päätettiin kauniina, ihan uskomattoman kauniina, kevätpäivänä, lähteä lenkille metsään. Purot solisivat, helisivät. Ihailtiin kevään tuloa. Kunnes Cairnipoika uteliaisuuksissaan meni liian lähelle ojarumpua. Putosi, rummun toisella puolella oli vielä jäätä. Omistajansa meni potkimaan jäät pois ja sai pienenpienen cairnipojan ulos. Hengettömänä. Aloin elvyttämään, ja muistan vieläkin, kuinka vaikeaa oli pienen koiran elvytys. Mutta sain koiran henkiin. Laitettiin koira takin alle lämpimään ja käveltiin kotiin. Soitettiin eläinlääkärille (päivystävä sattui olemaan paikkakunnan surullisen kuuluisin surkein el), joka sanoi, ettei mitään hätää, kun koira on saatu elvytettyä.
Meni muutama tunti, kun omistaja soitti, koira kuoli! Alkoi oksentaa verta! Oli se kauhea paikka! Kaiken riemun jälkeen, kun koiran henkiin sai. Ja siitä koirasta oli tullut niin rakas, kun olivat Mammin kanssa kuin paita ja peppu!
Mutta, muistakaa kevään tullen varoja koirienne kanssa ojia, joissa vesi virtaa!
