Kahlailin netissä ja tästä kopioitu:
http://www.saunalahti.fi/ate/vinci007.htm hieman Jeesuksen ulkonäöstä
"Ulkonäkö
Tallella ei ole aikalaisten tekemää maalausta eikä edes sanallista kuvausta siitä minkä näköinen hän oli, joten on tyydyttävä siihen tietoon, miltä tuon ajan juutalaiset yleensä näyttivät. Kirkkotaiteessa Jeesus on kuvattu parrakkaaksi ja pitkätukkaiseksi mieheksi.
Torinossa säilytettävä Jeesuksen käärinliina on vaikuttanut taiteilijoiden käsityksiin siitä, minkä näköinen Jeesus olisi ollut. Käärinliinan aitoudesta on kiistelty pitkään. Joidenkuiden tutkijoiden sanottiin jo todistaneen, että kyseessä ei voi olla se vaate, johon Jeesus kuolemansa jälkeen käärittiin, vaan että kyseessä olisi myöhempien aikojen väärennös. Sittemmin tämäkin tutkimustulos on kyseellistetty. Itse kristillisen uskon kannalta tällaisilla asioilla ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä.
Tuoreen brittiläisen tutkimuksen mukaan historian Jeesus olisi ollut hieman kirkkotaiteen perinteistä kuvaa tummaihoisempi. Kasvot olisivat olleet totuttua leveämmät ja
hiukset kohtalaisen lyhyet. Tämänkin tutkimuksen mukaan Jeesuksella olisi ollut parta. " Mielenkiintoista, juutalaisen lain mukaan miehillä piti olla lyhyet hiukset, jossakin mainittiin sekin.