Surullinen, mutta kaunis laulu
Metsässä ei liikahda lehtikään,
on kuin luonto kuollut jo ois.
Kuinka kaunis on illan hetki tää,
rusko päivän kun häipyy pois.
Niinkuin hopea kalvo virran on,
kun sen ylle noussut on kuu.
Vielä lumoaa laulu lohduton,
yli virran mi kantautuu.
Päivä kohta koittaa ja laskee kuu,
lumous ei haihdu vaan.
Vaikka unhoittuu multa kaikki muu,
tämä ilta ei milloinkaan.