Kirjosieppokoiras pitää kahta pönttöä ominaan. Ainakin toiseen olen nähnyt myös naaraan menevän. Koiras ei laulele enää koko aikaa. Jospas sillä on kaksi rouvaa ja kaksi kämppää. Piipitystä ei vielä kuulu kummastakaan pöntöstä.
Yhdessä pöntössä asuu sinitiainen, jonka kirjosieppo meinasi vallata, mutta sinitintit panivat vastaan. Kuulin sieltä tänään pientä piipitystä. Siellä on siis kuoriuduttu!
Yksi pönttö on tyhjillään ja yhdestä en ole varma asuuko siellä joku.
Kamerapöntössä on talitiaisperhe, poikasia yhdeksän. Munia oli kymmenen. Yksi poikasista, Pikku-Ruu, on paljon pienempi kuin sisaruksensa. Pelkään miten sille käy.
Kaksi räystäspääskylle tarkoitettua pesää ovat vielä tyhjänä. Eilen ja tänään olen nähnyt räystäspääskyn meidän pihapiirissä. Voi olla, että tekee pesää meidän pihavaraston räystään alle. Siellä on näkynyt liikehdintää.
Vihervarpusia on valtavasti tällä hetkellä meidän pihalla. Huomasin tänään, että ne ovatkin poikasia. Ne kerjäävät ja värisyttävät siipiään puun oksalla. Aika isoja poikasia jo!
Talon viereisessä metsikössä (= ryteikössä) pesii sepelkyyhky. En tiedä missä pesä on, mutta siellä ne pesivät.
Muita puuhakkaan näköisiä lintuja: västis, punakylkirastas, mustarastas, käpytikka. Puukiipijää en ole nyt viime päivinä nähnyt, kun en saanut aikaiseksi ajoissa pönttöä sille, mutta luulenpa sen olevan jossain aika lähellä.
Leppälintua odottelen kovasti. Jospa se hyvinkin laittaisi kotinsa taas meidän pihapiiriin.