Kun olin pieni, meillä oli berninpaimenkoira. Se eli melkein 10 vuotiaaksi, ja sen kuoltua hankimme melko pian uuden koiran, pyreneittenmastiffin. Pyrre oli melkein 10v kun sai kaverikseen bernin, yhdessä porskuttivat melkein 1,5 vuotta. Pyrremme kuoli vanhuuden vaivoihin loppuvuodesta 2004, samoihin aikoihin kun kävi tuo kamala tsunami-onnettomuus.
PojatLisäksi perheessämme on myös kaksi undulaattia. Myös akvaario on ollut jossa on uiskennellut mm. taistelukaloja, rihmakaloja, neontetroja, kultakaloja, piikkisilmiä ja on ollut myös pari sammakkoa ja kotilo. Ottaisin kyllä akvaarion vaikka heti, mutta tila ei riitä
Tässä vielä kuva tirpoista.