Muistatko ystävä lapsuuttain
olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.
Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.
Joskus ilmeesi kertoivat aatoksistas
- miten opettaisin aarteeni taitavammaks?
Et arvannut silloin ikää kun saan
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu lapsonen tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.
Silloin huomaat sen varmaan jo sinäkin
olen aarteesi parhain ja rakkahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.
Omaa tehtävää rinnallas suoritin ain
sen huomasit, - hellyytes tuntea sain.
Niin rikas on ollut eloni tää,
kauniit muistot sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie.
Oli mieleni avoin ja rehti se ain
en tuntenut vilppiä rakkaudessain.
Ohimollani kannan jo hopeaa
se arvoani ansaittua kaunistaa.
Niin paljon muistoja kuukaudet, vuodet toi,
niitä muistoja elomme aateloi.
On askelein lyhyt, ei silmät nää,
pian loppuukin muistojen kirjani tää.
Näin kuljen kanssasi ihminen,
sen pienen haihtuvan hetkisen,
kun iltani koittaa ja matkani jää
kuule silloin pyyntöni pienoinen tää.
Ilot, surut on kohdattu ne jakaen,
metsät ja polut näin yhdessä kulkien,
siis kuuntele mun pyyntöni pienoinen,
vierelläin kuljethan matkani viimeisen.
-tekijä tuntematon-
Telkkinen lämmin osanottoni
,
Sinä olet tehnyt juuri kuten runon koira toivoi, olet kulkenut yhteisen matkan viimeiseen asti.
Tuskasi ja ikäväsi on valtava tänään ja monena tulevana päivänä, mutta voimia sinulle.