Osa teistä varmaan muistaa, että ollaan kohta kolme vuotta Pasin kanssa uutterasti metsästetty Kuningaskalastajaa eli KINKSUA.
Ollaan ajettu toista tuhatta kilometriä ja istuttu tuntikausia hitaasti virtaavien jokien varrella toiveikkaina. Ja se pieni pirulainen on aina pysynyt piilossa.
Kinksuretki nro 338
Lauantai 3.11.2007
Vääksyn meijeri, jossa Isä oli töissä joskus vuonna 1966
Tässä me ollaan asuttu
Tällaisissa maisemissa Kinksu on pyörinyt perjantaista asti
Venevaja Vääksynjoella
Lauantain retken saalis nämä kuvat ja nostalgisia hetkiä lapsuuden maisemissa. Ja viluista oloa.
KINKSURETKI nro 339
Sunnuntai 4.11.2007
Imuri jäi keskelle lattiaa, kun päätettiin lähteä uudestaan Vääksyyn. Nyt ei tarvinnut odotella kuin muutama minuutti, kun kauan kaivattu lintu tuli näkyviin. Päästiin seuraamaan sitä pitkän aikaa ja otettiin yhteisvoimin pari sataa kuvaa
Tässä hän on:
Meidän fiiliksiä voitte vaan arvailla!