Tämän talven eka ojaanajokin sitten tehty... onneks ei käyny kuinkaan, peruutin liittymästä pihalta tielle, tai siis siihen ojaan, joka oli tien ja liittymän vieressä. Syy moiseen oli kiire!, pimeys, huolimattomuus ja huono muisti. Tiesin sen ojan siellä olevan, en vaan muistanut. Nooh, hyppäsin autosta ulos ja tietenkin sen ojanpuolella olin, polvia myöten sinne lumihankeen, kenkäkin lähti jalasta kun yritin ylös. Lunta täynnä kengät, auto kiinni ja kallellaan ojassa, vitsit vähissä ja mulla vain nauratti. Vähän aikaa naurettuani valkeni totuus, kirjaimellisesti valkeni. Lunta, valkoista lunta kaikkialla, katsoi minne katsoin. Auto oli kiinni ja takavetoisen auton vetävä pyörä tyhjän päällä... mikäs neuvoksi. Onneksi olin pihalla ja lapio katsoi kummissaan tallin ovella.
Ei muuta kuin lapioimaan... lapioin, lapioin, poltin tupakan, lapioin, kunnes maa alkoi paistaa. Kuution verran poistettuani lunta, auto liikahti...
kallistui lisää sinne ojan puolelle... huih! Tässä vaiheessa olin jo märkä kuin uitettu koira, menin sinne taloon takaisin ja pyysin talon isäntää avuksi, ei ollut kotona... Onneksi hra Bell aikoinaan leikki langoilla...kutsu kuului ja isäntä tuli. Mää kipusin sinne kallellaan olevaan meseen, käynnistin auton ja yritin eteenpäin, ei liikahtanutkaan, takapyörä pyöri tyhjän päällä... yritin taaksepäin, ähäh... auto liikahti parikymmentä senttiä taaksepäin... mutta, mutta eturengas alkoi jo hakeutua tyhjän päälle, äkkiä takaisin ykköselle ja talon isäntä peräpäätä pukkaamaan (auton)... hiiop! ja brummss..lähtihän se. Nousi nätisti siihen mistä olin lähtenyt peruuttamaan. Sit ei muuta kuin, kiitos, kiitos ja näkemiin...
että tällaiseen joutuu kun jää työttömäksi
mesukka