Ravihevosen aktiiviura valitettavasti usein jää lyhyeksi loukkaantumisen vuoksi, ja harva
ravihevosen pitäjä pitää hevosta ilman sitä tarkoitusta mihin se on hankittu eli kilpailemista.
Valitettavan paljon ravihevosia päätyy pikkutytöille halvaksi ekaksi hevoseksi. Teurastamot
eivät juuri hevosia ota, eli voisi sanoa että jalkavaivainen ravihevonen on ongelmajätettä.
Mulla kävi vanhan ruunan kanssa niin hyvä tuuri että sille löytyi perhe jossa äiti on ottanut
vastuun papan hoitamisesta ja ratsastamisesta. Pappa on vasta 14 vuotta, jäi eläkkeelle periaatteessa
kilpailukunnossa kun vakavan loukkaantumisen jälkeen ei palannut enää omalle tasolleen.
Nyt hän saa paljon huomiota, hyvää hoitoa, pääsee melkein päivittäin ratsastuslenkille ja saa olla tarhassa toisten hevosten kanssa. Todennäköisesti häntä vaivannut vatsahaavakin on parantunut.
Häntä edellinen hevoseni sai myös loistavat eläkepäivät perheen lemmikkkinä. On aina tärkeää että
tällaisessa eläkeperheessä jompikumpi vanhemmista on ollut hevosten kanssa ja ottaa vastuun hoitamisesta.
Varmaan monesta saattaa kuulostaa pahalta että sitä ravuria ei sitten pidetä kuolemaan asti, mutta
meitä ravi-ihmisiä motivoi kilpaileminen ja treenaaminen ja vanhojen kilpahevosten säilyttäminen
on jo pelkästään kustannuksiltaan mahdotonta. No, sama asiahan on kilparatsastajilla, hevoset vaihtuu oman edistymisen myötä. Hopon eläkekoti tulee olemaan sama paikka missä pappa on nyt, siellä Hopo syntyi ja vietti ensimmäiset kuukaudet ja tallin pitäjä on vanha hyvä ystäväni johon luotan täysin kun on
kyse hevosen hyvinvoinnista.
