Mukavia ekoretkiä ja havaintoja monella. Hienoa!
Täällä taas reilu 10 kilometrin kävely Driverin kanssa. Keväisestä ja aurinkoisen kauniista säästä huolimatta lintumaailma oli hiljainen kuin mikäkin! Ei sitten oikein mitään muuta kuin tiaisten keväinen mekastus ja yksittäinen käpytikan päristys eikä muuta. Pikkatikkaa vähän lähdettiin hakemaan, mutta ei vaan näkynyt. Komiaa tikkametsää kyllä koluttiin, josta ei puuttunut muuta kuin tikat!

Merenlahtikin oli jäätynyt, joten lahden joutsenet, telkät ja isokoskelot oli kauempana avovedessä. Tukkasotkatkin jäi näkemättä..
![Hmmm.. [:-I]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/3.gif)
Mutta terhakka kävelyretki vaihtelevassa maastossa kyllä tuntui jaloissa ja pakaroissa!

Tänään pidin vapaapäivän ja tein ekoilevan kävelyretken tutulle pitkospuureitille ja lintulavalle. Yksinäinen pajusirkku ilahdutti ja vihdoin viimein sain ihailla viiksitimaleita, joita oli vähintään 8. Aivan ihania. Yritin saada niistä kuvaakin, mutta liian tiheä ruovikko koitui esteeksi. Kaiken lisäksi sain silmääni kunnon piston terävästä ruokosta ja nyt silmä muistuttaa punoituksella ja arkuudella vieläkin muuten tästä mukavasta tapaamisesta.
![Hmmm.. [:-I]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/3.gif)
Ei saisi innostua liikaa!
Niin ja aamusella pihassa pyrähti taas pyrstisparvi, joten ihan mukava vapaapäivä!
Jospa tulisi mukava kuutamoilta voisi illemmalla yrittää noita pöllöjä. Tosin aika hiljaista on ollut sillä rintamalla...
![Hmmm.. [:-I]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/3.gif)
Viikonloppuna pihassa vieraili ensimmäinen mustarastaskin sitten kuukausiin. Mukava juttu!
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)