Hei taas, taidan sittenki jäädä henkiin, ainaski toviks. Tuska hellittää. Tänää oli jo pakko käydä kaupassaki, hakees jotaki syötävännäköstä. Ei tosin mikää maita, mut vissyä ostin monta pulloo, se maistuu. Näin Ogelin Mustakissassa tutunki ja sai muuan pönttö terkutkin.
Ajattelen viä tota Meilahden keikkaani. Se tuli nin äkki ja yllättäen. Ei sit todella tänää tiedä, mihin päänsä huomenillal kallistaa. Mut niist kokemuksistani ja tuntemuksistani. Varmaaki samois tilanteis, joku toine kokee toiseltapaa, mut mul se meni joksenki näi.
Päälleni oli puettu vaa sellanen takaa solmittava paita. Tiesin, et olen menos leikkauksee. Ihmettelin, et jot onk joku kiiru, ku kolina vaa ovissa kävi, mutten tohtinnu kysellä. Aattelin, jotta kaitpa tietäävät. Viimen tuli sen näkönen huone, et siin aletaa. Naamarikasvosii nuoria naisii alko tungeksia ympäril. Joku sano olevasa anestesia ja joku sen apulaine. Joku taas sano olevasa leikkaava ja joku toine sitte sen avustaja. Oli siel paljo muitaki, mutten ruvennu laskee. Äkkii joku tempas sen paidan mun päältäni ja kylläpä tunsi itteni surkeeks. Siin makasin nahkasillan ja palelin ja tärisin ja juur kun kerkisin älähtää, et ny palelee, nin joku niist naamareist tälläs päälleni kuuman peiton. Siis ihan todella kuuman, se oli oikee sitävarten kuumennettu, et sillee kuulemma se jännitys laukee, jos kellä sellasta sattuu olemaa. Siihin hävis mun palelut ja tärinät ja sillon joku kysyki, et väsyttääkö mua. Jos ihan rehelline oisin ollu, nin olis pitänny sanoo, et joo, mut eikö vaa mun mieleeni vänkänny joku velmu ja tokasin, jottei yhtikäs väsytä. Sillon jalkopääst ääni sano, jot älä hupsi, kattoppas tänneppäi ja ku oikee yritin kurkistella varpaisiinipäi, nin pääni takaa toinen ääni sanoki, et kattoppas tänneppäi. Ja voi ihme, eiku muljahutin silmät ylöspäi, nin kiepsahin, kun ilmakupla, sinne huoneen kattoo. Tiätty, hogasin et olenki sitte varmaa nukutukses, ku mitää ei tuntunnu. Sitä ihmettelin, et mite hitos miä siel katos olen ja nään itteni siin petillä selällää. Mitää en voinu, enkä mahtannu, sielä vaa killuin katossa, eikä kukaa noteerannu mua sielä mitekää. Kaikki hääri vaa siin petin ympäril, mis miä sivustakattoen näytin makaavan. Aina ku joku avas ovee, nin ilmavirta kuletti mua ovelleppäi ja viimen jouduin käytävälle. Ihmisiä käveli edestakas ja miä killuin vaa katos. Yhtäkkii hogasitn et jot hitto, miähä olen ajautumas ulko-ovelleppä ja rupesin hätäilee, et hei ottakaa joku vähä kiini, jos ulos asti jouvun, nin miähä sinkoon taivaalle. Kukaa ei kummiskan mitekää mua noteerannu ja hogasinki, et hitto, nehä ei nää mua, eivätkä tajuu mitä on meneillää. Yhtää ei auttannu, vaik kuinka yritin tarraa kiinni ikkunan ja ovenpielii, ei ninkun saanu millää mitää otetta. Sormet meni pokien ja karmien läpi ja aloinki tuumimaa, et näikö tää juttu meneeki, et miä viimen sinkoudun taivaalle leijumaa. Tiesin jo, et ulko-ovi on siin ihan muutaman kulman takan ja aloinki siihin sitte keskittyy, ku ihan siin ulko-ovel, oli sisää tulos viis, tai kuus, sellasta lakana-asuista, ninkun noi afrikkalaiset naiset, mitä Suomes on alkannu viime vuosin näkymää. Yks niist vaa tarras mua tukkaa kiinni ja toine kisko kädest ja veivät mut ulos, siin oven edes seisovaa isoo autoo. Kietovat mut kans sellase lakanan näkösee ja sullovat takapenkin nurkkaa.Siinäpä huokailin helpotuksesta, et hitto näkeehä mut joku sittenki ja osaa jotai tehhäkki. Auto läks liikkeelle ja mua rupes nukuttaa. Laitoin silmäni kii ja kuuntelin. Ne juttelivat jotaki ählämiä keskenää ja niist oli osa miehiä ja osa naisia, vaik ne äkkii kattoen näytti kaikki naisilt.
Se matka kesti kauan, sitä en tarkkaa osaa sanoo kuin kauan, mut tosi tosi kauan. Varmaa olin nukkunnu koko sen matkan, mut ku heräsin, ni hogasin et jot hitsi, ollaaki jossai ulkomail. Aloin kattelee ja porukat puhu vaa ählämiä. Hermostutti vähä, et uskaltasko niille mitää sanookkan. Kuitekki niitten lakanoilt näyttäneet vaatteet näyttiki nytte ihan upeilt kulta- ja hopeakirjotuilta puvuilta ja niitten miesten vaatteet, ninkun jonkun sheikin, tai sulttaanin puvuilta ja niil oli turbaanitki päässä. Mun kaapu näytti vaa ihan valkeelta lakanalta. Ajettii jossai maaseudul. Hiekkanen maantie ja tien vieres aitaa, minkä takan joku paimens lammaskatrastaa. Satoja lampaita. Koittivat pysyy siin auton rinnal, mut eivät pysyneet. Sitte alettii tulee johoki kaupunkii. Alko näkyy sellasii korkeit kupolikattosia ja valkeit rakennuksia. Kyllä ihmettelin, et mitä hittoja on meneillää. Viimen auto pysähty yhen komeen ja nykyaikasemman rakennuksen etee ja hogasin, et hei täähä on joku hotelli. Noustii autosta ja miä meinasin, et heitän sen kaavun hupun ninkun pään päältä pois, nin kauheen metelin nostivat ja äkkii peittelivät mun pään piiloo. Ei ninkun olis saannu naamakan näkyä. Noh älysin, et jaahas, jotai erikoisempaa on meneillää. Johku huoneesee mentii ja taas pälättivät keskenää. Viimen yks niist turbaanipäist sano ihan Suomeks, et ny lähtää. He vievät mut johku turvapaikkaa, mis mun on sitte hyvä ja turvalline olla koko loppuikäni. Vähä yritin silt kysellä, et mitä mitä, mut se tokas vaa, et suu kiinni ny ja nyt koitat olla vaa ihan ninkun et oliskan. Noku ei ninku mitää akuuttia hätääkä näyttäny mulla olevan, nin tuumin, et no olkoo ja katotaa ny sitte.
Ne pukivat taas kaikki lakanan näköstä päällee ja lähettii talsimaa katua pitkin. Kauhee meteli kaduilla, ihmiset huus ja mekasti, auton torvet tööttäili ja kaikellaist karjaa liikenteen seas. Viimmen tultii ison ja korkeen rakennuksen etee ja sinne mua vetivät ja työnsivät. Heti ulko-ovelt alko leveet portaat ja kaikki vaa änkeemää portaita ylöspäi. Pitkän matkaa oltii jo kiivetty ja mulla alko menemää kintut jo maitohapoille, nin huokasin, et huilitaa välil vähä. Ne ählämit meinas, ettei mitää huilia, ku ylöspäi vaa ja vauhdilla. Siin oli kuitekki sellasia tasanteita aina välil, ja miä hilppasin sinne, et menköö ninkun hätäisemmät. Kova tunku rapussa näky olevanki. Tönivät ja etuilivat kovasti toisiaa. Siin tasanteel vedin henkeä ja kattelin sitä melskettä, sillon näin, et siinnähä ihan kohta rappuset loppuuki ja sen takii täs ny on jotai ruuhkaa. No en kauaa saanu siin huokasta, ku ählämit töni taas liikkeelle. Miä ihmettelin, et mihi täst sitte mennää, ku rappusetha loppuu tossa ihan kohta. Noh, kuitekki kapusin viä ne viimisetki raput ja tultii sellasee viis- kuus metrii korkeesee huoneesee, mis oli siin oikeel puolel sellanen kivilavitsa ja vasemmal puolel, ihan katonrajas sellanen parimetrii korkee ikkuna, Sinne ikkunalle oli vielä sitte tikapuut. Siit ikkunast paisto sisää nin kirkas valo, ettei sitä oikee voinu sietää silmillä kattookkan, sinne vaa kaikki kilvan yritti. Se valo oli joteki nin kirkas ja kova, et se kesti kävelläkki. Ihmiset astu tikapuilta vaa siihin ikkunalaudalle ja valoon ja kävelivät ulos. Tikapuiden kummallaki puolel istu kumminki sellanen mustakaapunen ja helevetin ruma akka, sellanen paistinlastan näkönen keppi kädessää. Ne ninkun valvo ketä sinne tikapuille saa olleskan noustakka ja aina ku kattovat, ettei joku saakka sinne nousta, nin mätkivät niil paistinlastoillaa ressukan alas. Miä kattoin saattomiehiän, ja aloin vähä epäröimää, nin eiku tönivät tikkailleppäi vaa mua. Ja juur, ku meinasin, et no mitäpä tässä sitte muuta, alko sielt takaa päi alempaa kuuluu kauheeta metakkaa ja häslinkiä. Siinäku sitte jaakasin, et mitä ny meenkö, vai en, nin näinki, ku oma tyttäreni ryysäs rappuja ylös risupartakaverisa kans. Tönivät ja tuuppivat ja etuilivat ihmisiä ja huusivat, et pois tieltä me mennää ny. Huuli pyöreenä kattelin ja kerkisin tuumaa, et kuiha tossa ny käy. Nehä säntäs tikapuille suoraa, mut ne akatha rupes kirkumaa ja lätki ne het alas niil paistinlastoillaa. Tyttö kellahti mahallee siihin sivus olevalle lavetille ja itki. Sillon tuumasin, et tais ny jäädä mullaki kapuamati tikkaille ja menin sitä lohduttaa. Silitin hiuksia ja koitin selittää sille et hei, ei se kuule noin toimi, tonne mennää jokaine vuorollaa ja Sun vuoros ei todellakan o vielä tullu ja kas, miäki menen sinne ennen Sua ja enkä aio mitää kiirettä ittekkä pitää. Noh, se lopetti itkusa ja katto mua päin näköö ja tuumi, Veke hei herääs ny ja ku ihmettelin, et kui se mua Vekeks sano, ni näinki siin muuan pönttöläisen.
Siinä tuumin, et ny tais mulla vinksahtaa, ku sitteki, uudelle ja uudellee kuulin, kui joku huuteli et, Veikkooo, herääs ny. Koits ny jo aukasta silmäs. Sun pitäs avata silmäs, et tiedetää kuinka jakselet. Nin siinä sitte kävi, miä olinki palannu elävien kirjoihi ja hoitsuhan se siel heräämishuonees, huuteli mua hereille. Hiukka harmitti, ku aloin tajuu. Kuheeta kipeetä teki jokapaikkaa ja oksetus oli karmee. Silmissä vilsti ja päässä pyörrytti, mut sain ku sainki sevverra elonmerkkiä hoitsulle, et sitä helpotti. Mitää muuta ei kuitekka voinnu, ku toivoo vaa, ettei koskis nin kovasti. Sellanen oli mun Meilahden keikka, kun itte sitä muistelen. Varmaaki tota sivulline ihan satuna pitää, mut noin sen omasta mielestän koin ja ku oikee tarkkaa vuntsin, nin en pitäs ihan mahottomana, ettenkö olis lähtöporteillaki käynny.
Nytte vaa hiukka remonttihomma tääl kotona seisoo. Toi vetoketjun näkönen keskellä mahaa haittaa sevverra. Putkisaneerausvirma tänää purki huoneistan suojauksiaa, mut paskapytylle ei viä saa istua, ku se ei okkan viä kiini lattias. Alan hiljollee kaivautuu täält betonipölyn alta ihmisten ilmoille ja jatkan huoneitteni remonttia vointini mukaa. Leipätyössäni olin viimettee joskus elokulla, enkä nytte tieä, koska taas menen.
Eiku pärjäillää, jookosta!
![[:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif "Hymyilee")
